Halvat tuotteet  
Matkailu   Kirjat ja lehdet   Elokuvat   Vaatteet   Kosmetiikka   Mustekasetit   GSM
.
.
.
.
. . .

Lahjat

Lahjoja annetaan erilaisiin tarkoituksiin. Lahjoja annetaan tunteiden osoittamiseksi, huonon omantunnon rauhoittamiseksi, spontaanisti tai arvostuksen osoittamiseksi. Liike-elämässä lahjojen tarkoituksena on luoda liikekontakteja ja pitää niiden avulla näitä kontakteja yllä. Eri kulttuureissa lahjoilla luodaan uusia ihmissuhteita.

Japanilaisille itse lahjan antamisen seremonia on tärkeämpää kuin itse lahja. Eri kulttuureissa on tärkeää, että lahjaa ei sekoiteta esimerkiksi lahjukseen. Eri kulttuurien tavat ja tottumukset kannattaa ottaa lahjojen viennissä huomioon. Vaikkapa Venäjällä lahjapuukko isäntäväelle annettuna voi olla arveluttava tuliainen. Eri puolilla maailmaa on eri lahjojen antamiseen liittyviä tapoja.

Suomessa annetaan yleensä lahjoja, jotka liittyvät seuraaviin asioihin ja tapahtumiin:

- Vuodenajat
- Syntymä
- Koulu
- Konfirmaatio
- Kihlajaiset
- Häät
- Tupaantuliaiset
- Spontaanit lahjat!

Lahjan tarkoitus on toisen muistaminen. Naisille ja miehille on suunnattu erilaisia lahjoja, ja lahjan pakkaus on osa lahjan kokonaisuutta. Toisaalta lahja voi olla vaikkapa lounas tyylikkäässä kaupunginravintolassa.

Lahjat voidaan jäsentää omaperäisiin, persoonallisiin, virallisiin ja yrityslahjoihin. Itsetehdyt lahjat ovat myös arvokkaita. Eiköhän se lahjan antamisen takana oleva ajatus ole kuitenkin tärkein…

Schleich Schleich ritarifiguurit
alk. 4,95 €

Brio

Brio Rakennuspalikat 50 kpl
19,95 €
Aalto Alvar Aalto: Savoy
71,00 €
Vakio

Issey Miyake: Vakio Watch Twin
450,00 €
design Harri Koskinen

Muumi Arabia Muumi-joulumuki
19,90 €
   
   
   
   



 

 
     
.
.
 

 

Tarjoukset ovat olleet voimassa sivuston julkaisuhetkellä. Tarkistathan ajankohtaiset hinnat. Oikeus muutoksiin ja virheisiin pidätetään. © 2001-2009 Halvimmat.net - hintatietoisen ostajan opas netin parhaisiin palveluihin. info@halvimmat.net | Privacy Policy and Terms of Use | Contact Us  
    Powered by Linux
  Validated Quality Web Site