Kodin seinien sisällä rentoudutaan ja vietetään perheen kanssa laadukasta aikaa. Kodin viihtyisyyttä voidaan parantaa oikeaoppisella tai persoonallisella sisustuksella. Sisustusmakuja ja –tyylejä on kuitenkin erilaisia.
Muun muassa design, värit, valaistus, seinä- ja lattiapinnat määrittelevät kodin sisustustyylin. Mahdolliset taideteokset, veistokset, viherkasvit, verhoilut, kankaat ja maalaukset tuovat lisämaustetta sisustustyyliin.
Eri vuosiluvuilla on ollut omat sisustustrendinsä ja eri maiden tyyleillä voidaan saada kotiin erilaista tunnelmaa. Vertaa vaikkapa Renessanssin ja Jugendin ajan sisustustyylejä huonekaluissa sekä talojen rakenteissa retrotyyliseen sisustukseen.
Sisustussuunnittelijat luovat jatkuvasti uusia tyylejä ja voivat tilauksesta luoda juuri asiakkaan tarpeisiin sopivan sisustuksen. Miten olisi vintagetyyliin sisustettu keittiö, japanilaisten tavalla kalustettu olohuone tai kirpputoreilta haalittu boheemi sekamelskatyyli kuluneine puukenkälaatikoineen ?
Jokainen kodin sisustaja voi halutessaan toimia oman kotinsa suunnittelijana ja käyttää suunnitteluohjelmistoja. Tämä onnistuu internetistä tai kodin sisustusliikkeistä löytyvien ohjelmistojen avulla. Internetin verkkokauppojen, tavaratalojen sekä sisustus- ja kalusteliikkeiden omilta sivuilta löytyy vinkkejä kalusteiden ja sisustusvälineiden hankintoihin. Vain mielikuvitus on rahan lisäksi rajana.
Linkkejä
Sisustusnetti
Sisustusinfo.fi - Artikkeleita
About.com Style Guide
Decoration.com
Decofinder - tuotehaku
My Interior Decorator - paljon artikkeleita
Designing Online
Kaupat.com - koti ja sisustus
Huonekalutyylit
| |  Finnish Design Shop
      
Finnish Design Shop on maailman kattavin suomalaisten design-tuotteiden nettikauppa.
Shopin valikoimaan kuuluvat mm. huonekalut, valaisimet, lasitavarat, keittiö- ja kattaustarvikkeet, sisustusobjektit, tekstiilit, kellot ja kirjat.
Merkkeinä kaupasta löytyy esim. Iittala, Marimekko, Hackman, Doctor Design ja Arabia.
Suunnittelijoista mukana ovat parhaat nykysuunnittelijat ja ajattomat klassikot, kuten Alvar Aalto, Eero Aarnio, Kaj Franck, Maija Isola, Harri Koskinen, Yrjö Kukkapuro, Stefan Lindfors, Ristomatti Ratia, Hanna Sarén, Timo Sarpaneva, Paola Suhonen, Oiva Toikka, Petri Vainio ja Tapio Wirkkala.
Finnish Design Shop toimittaa tuotteitaan maailmanlaajuisesti, joten täältä löytyvät kotoisat tuotteet myös ekspatriaateille! www.finnishdesignshop.com
 Halens
Kodintekstiilit, valaistus, sähkölaitteet... Halens tarjoaa kodin tuotteet keittiöstä kylpyhuoneeseen. Nettipalvelusta saa tilattua jopa nojatuolit, sohvat ja vuodesohvat. Halens on yksi Euroopan suurimmista postimyyntiyrityksistä. Se myy myös vaatteita, kuntoilulaitteita ja audio/video-laitteita. www.halens.fi Halens
|